Uusi televisiotaso ja vitriini saapuivat perjantaina. Lauantaina oli oikea aika laittaa ne paikoilleen. Aiemmin olimme jo purkaneet vanhan hyllyn ja siirtäneet kirjat yläkertaan. Lasiesineet (ne vitriiniin laitettavat) olimme koonneet ikkunalaudalla ja muille tasaisille pinnoille olohuoneessamme.
Vitriini ja televisiotaso olivat melko helppoja laittaa käyttökuntoon. Niihin piti laittaa paikalleen jalat ja vetimet, vitriiniin myös lasihyllyt ja -ovet. Paikkojen mallaamiseen meni hetki jos toinenkin, mutta lopulta pääsimme yksimielisyyteen, miten kalusteet sijoitamme. Television, dvd-soittimen, vahvistaminen ja digiboxin johtojen viritteleminen oli työlästä ja siihen kuului melkoinen tovi. Johdot piti pujottaa televisiotason takaseinän aukosta ja saada kiinnitettyä oikeisiin paikkoihin. Kaiuttimien johtojen kanssa piti askerella hetki, mutta lopulta ääni kuului molemmista kaiuttimista hienosti.
Vitriiniin laittelin laseja ja muita astioita sekä koriste-esineitä paikoilleen. Kovin paljon sinne ei mahtunut, mutta onneksi olin jo aiemmin vienyt kirjat yläkertaan ja saanut ne mahdutettua kirjahyllyihin.
Dvd-soitinkin toimi, joten kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Levysoittimelle emme vielä löytäneet paikkaa, mutta eiköhän sekin aikanaan löydy tavalla tai sillä toisella.
Koko päivä siinä meni, mutta Tupla Uunon katsoimme jo uudelleen kalustetussa olohuoneessamme.
Tulevalla viikolla pitäisi sitten tulla vielä uuden ruokapöydän ja tuolien. Sitten alkaa olla valmista (ainakin tällä erää).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti