Keskiviikkona 4.12.2013
matkustamme pikalomalle Istanbuliin. Lentomatkan ja
bussikyydin jälkeen olemme hotellillamme (Larespark), saamme huoneen ja
menemme nukkumaan.
Torstaina 5.12.2013
on aamuherätys seitsemältä. Aamiaisen jälkeen lähdemme
retkelle kello 8.45. Retken aiheena on Bysantin Istanbul. Ensimmäinen
kohde on Horan Pyhän Vapahtajan kirkko (Kariye Camii), joka on kuuluisa
Neitsyt Mariasta ja Jeesuksesta kertovista mosaiikeista. Kirkko on siis
alkujaan kristilliseltä aikakaudelta ja muutettu moskeijaksi ja
sittemmin museoksi.
Seuraava kohde on Hippodromi, jolla järjestettiin vaunukilpa-ajoja. Se rakennettiin vuosina 203–330, ja sen esikuvana oli Rooman Circus Maximus.
Basilikan maanalainen vesisäiliö on todella mielenkiintoinen kohde. Se on rakennettu 500-luvulla ja siellä on kuvattu kohtauksia Bond elokuvaan.
Päivän viimeinen retkikohde on Hagia Sofia, joka on rakennettu 532-537, muutettu 1453 moskeijaksi ja 1935 museoksi.
Retken päätteeksi syömme lounaan ja tutustumme taiteilijan työskentelyyn.
Hotellille päästyämme etsimme olutkaupan, josta ostamme olutta ja pullon rakia.
Iltapäivällä ehdimme hetken lepäillä ja sen jälkeen kävelemme Taksim -aukion kautta Istikal -kävelykadulle ja syömme illalliseksi kalaa ja rapuja. Päivä oli pitkä ja väsyttävä, joten uni maittaa, kun vihdoin pääsemme hotellille.
Perjantaina 6.12.2013
lähden aamulla Taksim -aukion kautta Istikal -kävelykadulle
tekemään ostoksia. Löydän hedelmä- ja kalatorin sekä ravintolakadun,
jossa valmistaudutaan ruokailijoiden tuloon. Kaupat eivät ole kai
vielä virallisesti auki, mutta jos ovi on auki, eivät ajaneet ulos,
vaan kauppoja saattaa tehdä. Ostan vähän lastenvaatteita.
Museoraitiovaunu on jo ajossa, vaikka asiakkaita ei vielä ollutkaan.
Palaan hotellille ja lounaan jälkeen lähdemme retkelle. Tällä kertaa suuntana on sininen moskeija, jossa piti ottaa kengät pois ja naisten laittaa huivi päähän. Meillä on melko kiire, sillä moskeija oli auki turisteille vain pienen hetken, ehdimme kuitenkin katsoa tärkeimmät ja ottaa muutaman kuvan.
Seuraava kohde on Topkapi, jossa käymme haaremissa, sultaanin äidin tiloissa, sulttaanin tiloissa ja museoissa.
![]() | |
Sininen moskeija piirtyy horisonttiin Topkapilta. |
Päivällisen jälkeen nautimme hotellihuoneessa kuohuviiniä itsenäisen Suomen kunniaksi.
Lauantai 7.12.2013
on juuri sopiva ostospäivä, etenkin kun sataa vettä.
Ensimmäinen kohde on maustebasaari, jossa on myytävänä paljon muutakin
kuin mausteita.
Päivän toinen kohde on suuri basaari, jossa oli ostettavaksi vaikka mitä. Kaupanteko alkaa siitä, että pitää olla jokin yhteinen tuttu tai muu asia. Ihme ja kumma, että jokaisella basaarin kauppialla on joku tuttu Suomessa, kellä Vaasassa ja kellä jossakin muualla. Kun on tutustuttu, voidaan juoda teetä ja tehdä kauppoja. Tällä kertaa emme ostaneet mitään, mutta lasillinen teetä maistui odotellessa.
Illalla teemme risteilyn pimeällä Bosporinsalmella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti