sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lämmin päivä

Dubrovnikissa sunnuntai oli lämmin ellei jopa hikinen. Hotelliaamiainen oli erinomainen ja sen nautimme parvekkeella, josta oli näköala Adrianmerelle. Aamupäivän kävely alamäkeen ja Lapadin ravintolakadulle katsomaan, mistä on kyse. No sunnuntaista, jolloin myös paikalliset ovat liikkeellä. Ravintoloissa oli paljon väkeä istuskelemassa ja nauttimassa virvokkeita. Vaikutti siltä, että paikallinen miesväki istui olutpullon kanssa seurustelemassa kavereiden kanssa.

Turistit olivat valloittaneet jokaisen auringonottokelpoisen rantakaistaleen, vaikka kyse oli vain betonisesta tai kivisestä auringonottopaikasta. Nautimme juomat uimarannan kahvilassa ja etsimme sopivaa lounaspaikkaa. Sisäänheittäjä sai meidät houkuteltua pizzeriaan ilmaisella ruokajuomalla. Olimme etsineet kauppaa ja oli nyt jopa tuuriakin, kun pizzapaikan vieressä oli hipermarket, josta ostimme eväät huomiselle Montenegron retkelle. Portaita riitti taas käveltäväksi ja bussi 4 otti kyytiin, vaikkemme olleet pysäkillä. Kuski ei myöskään ottanut maksua matkasta.

Iltapäivä kului hotellin allasalueella ja meressä, johon alkoi jo tottua.

Illalla ajoimma vanhan kaupunkiin ja suuntasimme etelään. Osuimme drinkkibaariin, joka roikkui meren ja muurin välissä. Todella mielenkiintoinen paikka nauttia aperitiiviksi roseviiniä.

Ruokaravintoloissa näyttää olevan hyvää ruokaa ja hyvää paikallista viiniä. Tänäkin iltana löysimme hyvän ravintolan. Söimme kalaa ja joimme paikallista valkoviiniä.

Bussi hotellille oli tupaten täynnä, matkassa oli myös paikallisia. Aamulla on aikainen herätys, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti