Tänään lauantaina matkustimme Dubrovnikiin. Ennen aika lentokentällä kului lentoa odotellessa, nykyään se kuluu erilaisissa jonoissa. Ensin jonotetaan matkalaukkujen luovuttamiseen (20 min), turvatarkastukseen (10 min) ja Schengenalueelta ulos pääsyyn. Eipä juuri auttanut, että lähtöselvitys oli tehtynä, kun aikaa siis kului jonoissa. Olimme kentällä klo 7 ja kuohuviinilasi oli nokan alla lentokenttäbaarissa klo 7.45. Koneen lähtö oli klo 8.10 eli tuli kyllä kiire.
Finnairille plussaksi pitää sanoa, että koneessa sampanja oli sitä itseään ja sen sai juoda lasista, ei muovimukista. Lento oli muutenkin melkein liian lyhyt, ei oikein ehtinyt nukahtaa. Pakettimatkalla olimme ja Aurinkomatkojen oppaan kyydissä pääsimme hotellille. Hotellihuone oli enemmän kuin ok. Uima-altaalla iltapäivä sujui lepäillessä ja illan suussa matka suuntautui vanhaan kaupunkiin. Julkinen liikenne toimii hyvin, jopa erinomaisesti.
Pikkuisen paikallisväriä, pienet aperitiivit ja kunnon illallinen ja sen jälleen bussilla hotellille. Nyt varmaa jo uni maittaa. Mies jo nukkuu ja ihan kohta minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti