lauantai 21. huhtikuuta 2018

Huhtikuu

On lauantai huhtikuun 21 päivä tai nyt jo ilta. Miehellä oli aika kirurgian poliklinikalle, joten emme päässeet perjantaina lähtemään mökille. Polireissun jälkeen lähdimme, vaikka sään ei luvattu olevan erikoisen hyvän. Perillä laitoimme kasvihuonetta kuntoon ja Timoja kasvilavaan harson alle, jos vaikka juhannukseksi saisimme uutta peruna. Päivä kului puutarhahommissa, eikä sääkään ollut niin huono kuin pelkäsimme. Avantokin oli osin olemassa, joten saunan jälkeinen hyvä olo tuli vielä tällä kertaa hankittua.

Nyt olen jo yläkerrassa ja kuuntelen sateen ropinaa kattoon. On jo ihan kesäinen tunnelma, ei talvella ropise. Tuli jotenkin rentoutunut olo, sauna, vilvoitus avannossa, iltapala ja sateen ropina. Ehkä se tästä tänäkin vuonna kesäksi muuttuu.

Laitoin viestiä tutuillemme Italiaan ja kerroin, missä hotellissa yövymme, kun saavumme heidän kyläänsä kesäkuun lopulla. Italiassa on jo nyt kesäinen keli, tuskin maltan odottaa.

Pikkuisten päikyssä oli viime viikolla italiaisia ruokia, joten hekin ovat pääsemässä Italian tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti