sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulu osa 1

Nyt on jouluaattoilta ja istun kirjoittamassa. Jouluvieraat eli poika ja miniä lähtivät kotiin jatkaakseen huomenna Pohjanmaalle miniän kotipaikkaan.

Eilen vietimme rattoisan aattonaaton ensin käymällä miehen tädillä (tai no miehen mummon siskon tyttären luona) yhdessä pojan ja miniän kanssa. Keskustelumme polveili kirjallisuudesta kirjailijoihin ja museoiden kautta taiteeseen. Rattoisaa.

Sen jälkeen vierailimme vanhimman tyttären luona. Tänä jouluna emme voi viettää kaikki yhtä aikaa joulua samassa osoitteessa, joten nuoret keksivät, että pidetään glögi-ilta. Tytär miehensä kanssa oli laittanut tarjolle herkkua jos toistakin. Vietimme rattoisia hetkiä keskustellen ja leikkien tyttären lasten kanssa.

Jouluaattona meillä oli ilo vierailla 90-vuotiaan äitini luona ja nauttia hetki hänen seurastaan. Koska hänen kuulonsa on jo huono, keskustelu oli ajoittain hankalaa. Mutta kyllä me kai jotenkin saimme jutun juurta aikaan.

Jouluaaton vietimme pojan ja miniän kanssa. Söimme puuroa, joimme kahvia ja kakkua, valmistelimme jouluateriaa, söimme sen ja avasimme muutaman lahjan. Nuoret lähtivät kotiinsa kissaa hoitamaan ja viemään kissalleen joululahjan.

Me miehen kanssa katsoimme loput The Joulukalenterin jaksot. Huomenna olemma kahden, mutta käymme haudoilla yhdessä miehen tädin eli tuon aiemmin mainitun kanssa. Hän vaikuttaa olevan tänä vuonna kyllin hyvässä kunnossa lähteäkseen mukaan.

Onni on joulu yhdessä rakkaiden kanssa. Sain aivan ihanan joululahjan mieheltä eli Kalevala korun Kodin Sydän hopeakorun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti