keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joululta näyttää

Jouluaatto oli tällä kertaa hyvin rauhallinen.

Kävimme päivällä tervehtimässä pikku miestä, joka oli hiukan sairas. Yritin ottaa kuvan joulun kunniaksi, mutta vauhtia oli aivan liikaa eikä kamerani pysynyt perässä. Nalle pysyi paikoillaan ja pääsi kuvaan.

Joimme kahvit ja lähdimme kaupan kautta takaisin kotiin. Olipa kaupassa paljon väkeä ja vähän ostettavaa. En ole koskaan aikaisemmin ollut jouluaattona kaupassa, joten kokemus oli uusi. Kaikki se, mitä piti vielä ostaa, löytyi kuitenkin hyllyistä.

Kotona katsoimme joulurauhan julistuksen, laitoimme lanttu- ja perunalaatikot uuniin, söimme joulupuuron, otimme päikkärit (!) ja lähdimme äitini luo viemään joulutervehdyksiä. Hautausmaalle ehdimme juuri illan pimetessä. En muista toista jouluaattoa, jolloin olisi ollut pimeää ja märkää hautausmailla. Kengät olivat hyvin märät, kun kierros oli tehty.

Illalla kävimme saunassa ja söimme jouluaterian. Joulupukki oli tuonut pari pakettia kuusen alla. Sain hienon villatakin, hyvin oli pukki arvannut, mistä pidän, sekä lampaanvillatöppöset. Mies sai myös töppöset sekä kirjan. Illalla kuuntelimme radiosta Ilmasilta -nimistä ohjelmaa, jossa ulkosuomalaiset lähettivät jouluterveisiä. Monen nuoren naisen muutto ulkomaille alkoi siitä, kun löytyi mies, ja rakkaus astui peliin. Ohjelmassa oli mukana mm. Iines Sacramentosta, hänellä oli hauskat jutut. Joulupäivänä puolen päivän aikaan tulee radiolahetys Iineksen jouluvalmisteluista. Pitää muistaa kuunnella.
Paljon oli puuhaa tänäkin jouluaattona. Joulupäivänä tulevat kaikki lapset perheineen jouluaterialle. Hieman vaikuttaa siltä, että joulupukki on ollut hyvin hajamielinen ja lahjat ovat vielä jakamatta. Katsotaan, miten ne joulupäivänä jaetaan ja kenelle. Kuka on ollut kiltti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti