Tänään emme menneet mökille - olisi ehkä pitänyt, no ei vaineskaan.
Olin haaveillut uudesta ruokapöydästä, televisiokin on tosi vanha ja olohuone muutenkin kasaria kalustukseltaan. Lähdimme siis tänä aamuna katsomaan ruokapöytää, itse asiassa sitä, jota olin jo lehtimainoksessa kuolannut. Pöytä näyttää tosi hyvältä, on sopivan kokoinen ja siinä on kaksi jatkopalaa, joilla sen saa venytettyä 160 senttisestä 208 tai 256 senttiseen. Tuolit ovat tukevia ja niissä on hyvä istua.
Koeistuessamme kalusteita paikalle kiiruhti mukava naismyyjä, joka ryhtyi esittelemään. Myymälässä ei ollut juuri sitä mallia, jota ajattelimme, mutta näytekappaleet löytyivät. Kaupathan siitä syntyi, kun hinnasta hetki keskusteltiin. Toimituksen lupasivat vielä jouluksi. Onpa pitkä toimitusaika, mutta onneksi on vanha pöytä vielä jäljellä.
No, siinä ei ollut kaikki. Olimme päättäneet vaihtaa myös television ja siinä yhteydessä menee olohuoneen televisiotaso sekä mahdollisesti kirjahylly vaihtoon, jos löytyy sopivat. Televisiotaso löytyi helposti, mutta kirjahyllyn kanssa oli vaikeampaa. Nykyään kaupoissa on melkein pelkästään vitriineja ja muita lasiovellisia kaappeja.
Valitsimme televisiotason kanssa samaa sarjaa olevan vitriinikaapin, jota ei kyllä ollut myymälässä sellaisena kuin halusimme. Väri oli väärä, lasiovet maitolasia ja alumiinia aivan liikaa. Myyjärouva kuitenkin kertoi, että sen saa ihan saman näköisenä kuin televisiotasonkin. Ja kaupathan siitä tuli. Hyllyn ja televisiotason toimitus on joulukuun alussa. Siihen asti on siis aika tyhjentää ja purkaa vanha hylly.
Ja vielä oli rahaa ja intoa jäljellä, joten televisiokauppaan. Valinta oli tosi vaikeaa, malleja on paljon ja ominaisuuksia vielä enemmän. Muutama juttu piti olla ja niistä lähdettiin. Myyjänä nuori mies, joka osasi selittää kansankielellä asiat ja osasi myös kertoa, mitä valistamassamme laitteessa ei ole.
Ja taas päästiin kaivamaan lompakkoa. Uusi televisio pääsi kotiin samalla kyydillä ja on nyt jo toiminnassa. Asennus oli helppo, mutta sen vanhan ulosvienti hankalaa. Iso ja painava rotisko. Nyt se on tuossa ulkopenkillä odottamassa, etta saisimme sen jotenkin autoon ja vietyä siihen kauppaan, josta ostimme uuden.
Laitan kuvia sitten, kun kalusteet ovat päässeet kotiin asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti