Puoli viikkoa on vierähtänyt enkä ole ehtinyt kirjoittaa tänne mitään. Viikonloppuna olimme siis tyttäremme tulevien appivanhempien vieraana. Maanantaina vietimme ihan omaa aikaa koko päivän ja illan. Tiistaina kävimme kaupassa ja täydensimme ruokavarastoja.
Tiistai-iltana tuli poikamme avopuolisonsa kanssa. Ehdimme mukavasti saunoa, syödä ja viettää iltaa heidän kanssaan. Keskiviikkona kävimme heidän kanssaan metsässä ja löysimme hyvin kanttarelleja. Lisäksi löysimme hyvän mustikkapaikan, johon palaamme ensi viikolla. Iltapäivällä tulivat toinen tyttäremme, hänen miehensä sekä heidän poikansa - pikkumies.
Keskiviikkoaamuna olimme keittäneet kaikki pyytämämme ravut - 23 kpl ja keskiviikkoiltana pidimme rapujuhlat. Pikkumies sai myös osallistua, mutta ravut eivät kyllä hänelle maistuneet kovin hyvin. Ennen rapuja saunoimme ja uimme koko joukon voimin. Pikkumies pitää paljon uimisesta, mutta saunominen on enemmänkin vain pakkojuttu. Onneksi on takaluukku, jonka voi avata ja laittaa kiinni.
Torstaina poikamme avopuolisonsa kanssa lähtivät kohti kotiaan. Me jäimme vielä jatkamaan lomanviettoa. Ehdin käydä aiemmin löytämälläni vadelmapaikalla keräämässä pari litraa vadelmia. Pikkumiehellä riitti puuhaa ja kävimme mm. retkellä. Torstai-ilta oli kylmä, mutta saunominen onnistui ja pikkumies kertoi, että uiminen on kivaa.
Perjantaiaamuma koimme rapumerrat. Olihan siellä pari kappaletta ja ne olivat pikkumiehen mielestä pelottavia. Miesväki vei vanhan peräkärryn kierrätykseen ja kävi samalla kaupassa. Pikkumies meinasi nukahtaa autossa ja taisi hetken nukkuakin. Lounaaksi söimme ukin grillaamia jauhelihapihvejä, kanttarellikastiketta ja uusia perunoita. Ruoka maistui myös pikkumiehelle, joka halusi lisää kastiketta. Jälkiruuaksi söimme mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta.
Lounaan jälkeen pikkumies kiitti käynnistä "Kiitos käynnistä" ja luetteli numerot yhdestä kymmeneen sujuvasti useaan kertaan.
Sitten viimeisetkin vieraamme lähtivät kotiin ja me jäimme kahden.
Kiitos siis käynnistä kaikille vieraillemme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti