Olipahan viikko. Yksi virka, mutta kaksi työtä. Maanantaista keskiviikkoon meni siinä uudella työssä niin tarkkaan, että en ehtinyt toista työtäni edes ajatellakaan. Tänään torstaina hoidin sitten vakityöni kaikki juoksevat asiat juosten vauhdilla paikasta toiseen. Ihan jo meinasi hiki tulla, vaikka oli melkoisen viileä sää. Huomenna perjantaina aamupäivällä jatkan vakityöni kiireellisten hommien parissa ja iltapäivä on varattu uudelle työlle.
Uudessa työssäni merkillepantavaa on vauhti, jolla yritetään edetä. Aikaa on jäljellä liian vähän, jotta kaikki voitasiin tehdä kunnolla. On siis pakko tehdä vain se, mikä on pakko ja jättää muut tekemiset myöhemmäksi. Laadusta emme kuitenkaan voi tinkiä, joten kiirettä tulee olemaan.
Toivottavasti ei kuitenkaan tule niin kiire, että joutuisimme juoksemaan polkupyörän vieressä, koska emme ehdi hypätä kyytiin ;)
Lomalta paluu ainakin onnistui. Nyt on jo täysi vauhti päällä. Harvoin on uuteen työhön ladattu niin paljon odotuksia kuin tässä ympäristössä.
Työviikon illat menivät kotona pyykkiä pestessä, silittäessä, mankeloidessa, papuja kerätessä ja niitä pakastaessa.
Yhtenä iltana ehdimme käydä katsomassa pikkumiestä, joka oli palannut maanantaina päiväkotiin. Hänellä oli kyllä yhtä kova vauhti kuin aiemminkin ja ukin piti tehdä yhtä ja toista, kun pikkumies komensi. Ukin piti rakentaa palikoilla, antaa lisää keksiä sekä mennä pikkumiehen kanssa majan virkaa toimittavaan isoon pahvilaatikkoon lepäämään. Siellä ne sitten ukki ja pikkumies makoilivat päät laatikossa ja jalat ulkopuolella. Pikkumiehen puhetaito on kehittynyt pitkin harppauksin. Lähes kaikista sanoista saa jo hyvin selvää ja hän muodostaa jo kolmenkin sanan lauseita.
Kaksivuotissyntymäpäivät lähestyvät kovaa vauhtia. Minkähänlaisen kakun pikkumies saa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti