Tänään meillä isovanhemmilla oli tilaisuus vierailla päiväkodissa ja tutustua pienen lapsenlapsemme päivätyöpaikkaan. Oma työpaikkamme on meille hyvinkin tuttu, mutta kyllä tässä lapsenlapsemme työpaikassa oli aika lailla erilainen tunnelma.
Siellä ne pikkuihmiset istuivat omilla paikoillaan ja ihmettelivat varmaan melkoisesti, mitä oikein oli tapahtumassa. Tuttuun päivätyöpaikkaan tuli tuttuja ihmisiä, mummuja, vaareja, mummeja, ukkeja, mummoja ja pappoja. Ja niille piti sitten laulaa ja leikkiä. Isommat pikkuihmiset varmaan jo ymmärsivät tilanteen. Esikoululaiset tulivat hienosti rivissä ja lauloivat kauniisti kolme laulua ja poistuivat sotilaallisesti. Isommat päiväkotilaiset esiintyivät myös ja uskonpa, että tilanne oli heillekin jo tuttu. Pienimmät päiväkotilaiset olivat varmaan ihmeissään, kun salissa istui ihmisiä ja heille piti esittää, miten jänis nukkuu ja herätetään. Oma pikkuihmisemme katseli ihmeissään valkoinen jänispäähine päässään, kun tutut kaverit kävivät välillä pitkälleen ja nousivat välillä ylös laulun tahdissa. Meistä isovanhemmista tuntui ihmeelliseltä, että se hieman yli puolitoista vuotta sitten vauvana maailmaan tullut pikkuihme seisoi muiden pienten ihmeiden kanssa ihmettelemässä touhua. Väittäisin jopa, että oikeasti ihmettelemässä.
Esiintymistuokion jälkeen meillä isovanhemmilla oli tilaisuus syödä välipalaa pienten ihmeiden kanssa. Oli hämmästyttävää, miten hienosti päiväkodin henkilökunta huolehti sekä noista pienistä että meistä jo vanhemmista. Tarjolla oli karjalanpiirakkaa ja kahvia tai maitoa. Oli mukava katsella, kun pienet ihmiset keskittyivät välipalan syöntiin.
Välipalan jälkeen me isovanhemmat saimme tutustua leikkeihin ja leikkivälineisiin. Kyllä lapsenlapsellamme on hyvät oltavat, kun päiväkodissa on paljon leluja ja mukava henkilökunta.
Eniten meitä kyllä ihmetytti se vauhti, millä avuttomasta vauvasta on kehittynyt pieni puhuva ja ajatteleva ihminen. Vuodessa ja seitsemässä kuukaudessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti